Kirkko ja taide
Jokaisessa uskonnossa esiintyy uskonnollista taidetta, miten uskonnollinen taide sitten määritelläänkin. Usein on mahdotonta päätellä onko teos "uskonnollinen" vai "profaani". Taiteelle riittää, että teos on taidetta. Filosofinen pohdinta taiteesta on loputonta.
Uskonnon kannalta taiteella on funktio, sillä on tarkoituksensa. Kristinuskossa näitä tarkoituksia on nähty useita. Teos voi olla teologiaa, opin tulkintaa ja se voi olla opetusta. Vanhimmat tällaiset teokset ovat arkkitehtuuria. Jumalanpalvelustilat ovat aivan konkreettisesti "Jumalan maja ihmisten keskellä". Kirkkorakennuksen eri osat toistavat kirkon pyhiä toimituksia.
Kirkon sisustus voi kertoa esimerkiksi erilaisista ehtoolliskäsityksistä tai ihmiskuvista. Kirkon koristelulla on yleensä aina opetustehtävä: kuvat, jopa kuvasarjat saattavat olla suoraa raamattuopetusta, erilaiset symbolit eli vertauskuvat havainnollistavat keskeisiä uskonkohtia. Kirkon sijoittaminen maisemaan ja sen ulkoinen muoto voi tavoitella käsityksiä taivaallisesta temppelistä, näin seurakuntalainen saa esimakua taivaan loistosta.
Taideteoksen esteettisiä arvoja on ehkä luotu Jumalan kunniaksi tai sitten teos kunnioittaa Jumalan antamaa luomiskykyä ihmisessä. Erityisesti kirkkomusiikki - niin instrumentaali kuin ihmisäänen käyttö - on usein tulkittu ylistyslauluksi joka toistaa sitä, että Jumala on. Ylistäjä ei voi käsittää, millainen Hän on, riittää, että hän on. Jos ihminen tietoisesti luo teoksensa Jumalan kunniaksi, hän saattaa tuntea olevansa mukana Jumalan jatkuvassa luomistyössä. Luodussa palvotaan Luojaa.
Teos saattaa myös olla uskontunnustus tai hapuileva muoto sille, mitä selittämätön yhteys Jumalaan, mystiikka, välittää. Jos käytetään sanoja, päädytään kirjallisuuteen ja runouteen. Kristilliselle kirjallisuudelle on tyypillistä pohdinta, yhä uusien kysymysten vyöry ja epäilys, joka on uskon kääntöpuoli.
Kirkosta alkunsa saanut keskiajan teatteri tunnusti myös - karkeastikin - mitä ihminen on. Se näytti ihmisen puutteet ja riittämättömyyden Jumalan vaatimusten edessä. Mystiikassa ihminen on sanaton. Tyhjä seinäpinta, kirjoittamaton teksti ja hiljaisuus tilassa saattavat olla mystiikan välikappaleita. Myös liike, tanssi, on aina yhdistetty mystiikkaan.
Kristinusko voi näyttää taiteen avulla niin valtaansa kuin nöyryyttään. Teoksen taustalla saattaa olla vapaaehtoinen vaivannäkö Jumalan ylistykseksi tai pakko, työvelvollisuus ja velvollisuuden täyttäminen. Kirkko voi vaatia jäseniään osallistumaan varoillaan teoksen luomiseen tai olla aikansa suurin taiteen ja taideteollisuuden mesenaatti. Pyhää taidetta tehtäessä on aina haluttu nähdä vaivaa ja luoda jotain kestävämpää kuin arkiset asiat. Pyhä taide ja pyhät esineet on tarkoitettu siirtymään sukupolvelta toiselle, ajattomasti.
Taiteen eri lajit ovat saaneet hyväksymisen kirkon kahden vuosituhannen aikana, mutta aina on ollut joku suosikkitaide ja joku, jota pidetään sopimattomana tai jopa harhaoppisena, hereettisenä. Vanhassa kirkossa kaikki taide keskittyi jumalanpalveluksen ja sen ytimen, eukharistian ympärille. Kaikki muu kirkkprakennuksessa tai muualla olevan alttarin ympärillä oli johdatusta kohti Pyhää ehtoollista, jossa kristityt tapasivat ylösnousseen Herransa. Kauneudella kauneuden vuoksi ei ollut arvoa.
Keskiajalla nähtiin jumalanpalvelus maailmankaikkeuden keskustapahtumana: Jumalan kaikki kolme persoonaa olivat läsnä ja kirkkorakennus oli osa kosmista loistoa. Toisaalta riideltiin, olivatko kuvat kirkkorakennuksessa luvallisia eli yrittikö ihminen kuvien luomisella ylittää Luojan, joka oli tehnyt alkuperäisen luomistyön. Kuvakielto hylättiin ja kirkkorakennuksen kullan kimallus oli heijastusta Jumalan suuruuden säteilystä yli maailmankaikkeuden. Loistavassa liturgisessa asussa oleva pappi oli taivaallisen hovin täysivaltainen edustaja, joka pukeutui Herransa arvon mukaisesti.
Reformaatioajalla syntyneissä kirkoissa suhtaudutaan taiteeseen kaksijakoisesti, erityisesti musiikkia suositaan mutta varsinkin kuvia kohtaan ollaan varauksellisia. Myös tanssia ja teatteria vieroksutaan Osittain syynä on yksinkertaisuuden ihanne, olihan Kristuskin kotoisin yksinkertaisista oloista ja eli köyhää elämää. Osittain vaikuttaa varmaan myös se, että uudet päättäjät, maallikot, eivät ymmärrä taidetta samalla tavalla kuin asiantuntijat.
Sama koskee tyylisuuntia ja arvostuksia taiteenlajien sisällä. Jos joku taideteos julistetaan harhaoppiseksi ja pyhään käyttöön kelpaamattomaksi, onko vika teoksessa vai tuomitsijassa?
Copyright Opintoverkko / Maija Arvola
Palaute Opintoverkon sivuista harri.peltomaa@opinto.net
|
