Mitra-kultti

Persialainen Mitra-kultti oli miesten uskonto ja erityisesti sotilaiden suosima. Mitra oli valon jumala, jota palvottiin syntisen ihmiskunnan pelastajana ja lunastajana. Mitra vaati veriuhreja (esim. härkä). Mitra-kultissa olivat keskeisiä monet vihkimykset. Ne sisälsivät vaativia vihkimysriittejä, joissa vihittävien tuli läpäistä erilaisia kokeita. Palkinnoksi vihkimyksistä luvattiin pelastus ja kuolemattomuus. Mitra-kultti oli Rooman keisariajalla hyvin yleinen ja kilpaili suosiosta kristinuskon kanssa. Rooman keisareista Commodus vihkiytyi Mitra-kulttiin ja vuonna 274 keisari Aurelianus rakensi Mitralle temppelin ja teki hänestä Rooman ylimmän suojelijan.

Mitra-kultin kannattajat toimittivat palvontamenonsa luolissa ja muissa salaisissa paikoissa, joissa he lauloivat ylistyslauluja, tekivät taikoja, söivät uhrieläinten lihaa ja joivat niiden verta. He palvoivat kolmasti päivässä ja viettivät erityistä viikkoseremoniaa aurinkojumalan päivänä (Sol Invictus = Voittamaton Aurinko; huomaa sun-day). Tärkeimmät menot suoritettiin Mitran vuotuisena juhlapäivänä, joulukuun 25:ntenä (vuoden pimein aika). Uhrisakramentin nauttimisen uskottiin turvaavan iäisen elämän. Kuoleman jälkeen uskottiin pääsevän Mitran luo, jossa viivyttäisiin autuudessa tuomiopäivään asti. Tuomiopäivänä Mitran taivaan avaimet aukaisisivat paratiisin portit, joista uskolliset astuisivat sisään. Kun Mitra palaa maan päälle, tulee viimeinen tuomio. Kaikki kastamattomat ja pahat hävitetään tulella ja vanhurskaat hallitsisivat Mitran rinnalla ikuisesti.

Aluksi Mitra-kultti oli vain miesten uskonto, ja siihen kuului seitsemän eri luokkaa, ja uskovat voitiin vihkiä näihin toinen toistaan seuraaviin luokkiin. Uskovien vaimot ja tyttäret päästettiin myöhempinä aikoina Suuren Äidin temppeleihin, jotka sijaitsivat Mitran temppeleiden vieressä. Naisten kultti oli mitralaisen rituaalin ja fryygialaisen Kybele (Attiksen äiti) -kultin seremonioiden sekoitus.

Mitra-kultin ja kristinuskon yhtäläisyydet: Mitra-kultissa oli temppeliin astuessaan tapana kastaa sormet pyhään veteen. Koska joillakin seuduilla oli paljon ihmisiä, jotka kuuluivat samanaikaisesti myös kristinuskoon, he toivat tämän tavan mukanaan kristinuskoon. Kumpikin uskonto käytti kastetta ja nautti leivästä ja viinistä koostuvan sakramentin. Käsitys kuoleman jälkeisestä ja maailmanlopusta oli samanlainen.

Erot: Suuri eroavaisuus oli se, että mitralaisuus rohkaisi militarismia ja sotaisuutta, kun sen sijaan kristinusko oli rauhanomainen. Kristinuskossa ei uhrattu eläimiä. Ratkaiseva tekijä näiden kahden uskonnon välisessä kamppailussa oli naisten pääsy kristillisten seurakuntien täyteen jäsenyyteen.

Mitra-kultin sotaisa jumala syntyi suuresta kalliosta. Hän teki sankaritekoja ja sai veden ryöppyämään nuoliensa lävistämästä paadesta. Kultin mukaan kerran oli ollut myös tulva, josta vain yksi mies selviytyi erityisesti rakennetussa veneessä. Kultti kertoi myös viimeisestä illallisesta, jonka Mitra nautti aurinkojumalan (Sol Invictus) seurassa ennen kuin hän nousi taivaisiin. Tunnustukseksi siitä, että Mitra surmasi myyttisen pyhän härän, hänestä tehtiin kuolematon ja hänet korotettiin ihmisrodun puolestapuhujaks jumalten keskuuteen.

Kolmannella Kristuksen jälkeisellä vuosisadalla mitralaiset ja kristilliset kirkot olivat sekä ulkonäöltään että rituaalinsa luonteen puolesta varsin samankaltaisia. Tällaiset palvontapaikat sijaitsivat useimmiten maan alla. Kummankin uskonnon palvontapaikoissa oli alttareita ja niiden taustat kuvasivat sen vapahtajan kärsimyksiä, joka oli tuonut synnin kiroamalle ihmisrodulle pelastuksen.


Copyright Timo Muola / Opintoverkko